Sat05192012

Last update09:24:44 AM

Font Size

Profile

Direction

Menu Style

Cpanel

Rivo radiomainonta tavoittaa lapset helposti

PÄÄKIRJOITUS


sopimaton radiomainontaMainonnan eettinen neuvosto on antanut useita huomautuksia useamman erotiikkaliikkeen radiomainoksista. Söpöt ja pirteät mainokset käyttävät hyväkseen lapsia kiinnostavia aiheita kuten joulupukkia. Helpot ja viattoman kuuloiset nettiosoitteet houkuttavat katsomaan.

Laissa mainonnan sopivuudesta lapsille on säädetty hyvin löyhästi ja laki on varsin tulkinnanvarainen. Mainonnan eettiseltä neuvostolta voi pyytää lausunnon siitä, onko jokin mainos hyvän tavan mukainen. Suurin osa todetaan sellaisiksi. Tänä vuonna huomautuksen on saanut vain kaksi mainosta.

Televisiossa varsinaiset lapsille sopimattomat ohjelmat tulevat ilta- ja yöaikaan. Myös mainonta on ainakin kuluttajan silmin pyritty porrastamaan samalla tavoin. Radiossa tilanne tuntuu olevan toinen. Sen lisäksi, että juontajien jutut ovat välillä hyvinkin sopimattomia lasten korville, on myös osa mainonnasta sellaista.

Onko vastuu tosiaan kokonaan vanhemmilla? Television katselua vanhempien on vielä kohtalaisen helppo valvoa. Radiota kuunnellaan kuitenkin entistä enemmän yksin ja nykyisin se onnistuu helposti vaikka kännykän kautta välitunnilla.

Eräät radiokanavat vastasivat Mainonnan eettisen neuvoston huomautukseen esittävänsä sopimattomia mainoksia jatkossa yöajan lisäksi päivällä kymmenestä neljääntoista - silloin kun suurin osa lapsista on koulussa.

Logiikka ei ole aivan aukoton. Lapset eivät ole minkään radiokanavan kohderyhmää, mutta on hyväksyttävä se tosiasia, että lapset radiota kuitenkin kuuntelevat. Radiokanavallekin olisi varmasti helpompaa siirtää lapsille sopimattomat mainokset kokonaan yöaikaan. Jos lapsi silloin kuuntelisi radiota, olisi se varmasti vanhemman vastuulla.

 

 

Samalta kirjoittajalta:

Add your comment

Your name:
Your email:
Subject:
Comment:

TUAS_LogoSize