Thu02232012

Last update01:05:05 PM

Font Size

Profile

Direction

Menu Style

Cpanel

Taantuma ei pelasta suomalaisia avioeroilta

annin banneri

Erot vähenevät taloudellisen taantuman aikana - mutta lisääntyvät sen jälkeen.

avioero2Väestöntutkimuslaitoksen perhetutkijan Lassi Lainialan mukaan raha-asioilla, kuten työllisyydellä ja työttömyydellä, on suuri vaikutus eroaikeiden syntymiseen.

Taantuman ja huonojen talousnäkymien vallitessa pariskunnilla ei kuitenkaan ole varaa eikä uskallusta erota.
 

"Yhteisen asunnon myyminen voi olla vaikeaa, ja siitä syystä päätetään jatkaa saman katon alla. Taantuman jälkeen ero on helpompi taloudellisesti, ja myös vaikeassa rahatilanteessa kyteneet riidat voivat paradoksaalisesti purkautua eron muodossa”, Lainiala tarkentaa.

Taloussosiologian professori Pekka Räsänen Turun yliopistosta vahvistaa Lainialan näkemyksen.

”Yhdysvalloissa lähtökohta on ollut se, että mitä huonommin menee, sitä todennäköisemmin erotaan. Suomessa vaikutukset ovat olleet taantuman aikana päinvastaisia”, Räsänen toteaa.

Räsäsen mielestä ilmiötä tulisikin tarkastella myös kulttuurisesta näkökulmasta.

"Suomessa uskotaan omaan talouteen ja omistetaan paljon. Yhdysvalloissa ihmiset elävät velkarahalla ja ostetaan asuntoja, joita ei edes ajatella maksettavan takaisin", Räsänen vertailee.

"Perhekeskeisissä valtioissa kuten Italiassa taloudellisen vastuun kantamisen taasen katsotaan kuuluvan perheelle, jolloin eroja on vähemmän. Näissä maissa myös uskonnolla voi olla merkitystä eroamiseen liittyviin asenteisiin", hän päättää.

Juttusarjan seuraavassa osassa evankelis-luterilaisen kirkon pappi puhuu rakkaudesta ja eroamisesta tänäpäivänä.

Aiheesta muualla:

Naisten odotukset ajavat miehet taloudellisesti ahtaalle Yhdysvalloissa

Tilastokeskuksen taulukko (2011) kertoo tilanteen lukuina

”Avioliittoja tulee ja menee, mutta avioero on ikuista” (sivu englanniksi)

Espanjan lakimuutos helpompien erojen puolesta ei tunnu taantumassa (sivu englanniksi)

Samalta kirjoittajalta:

Add your comment

Your name:
Your email:
Subject:
Comment:

TUAS_LogoSize

Gadgets YLE