Sat05192012

Last update09:24:44 AM

Font Size

Profile

Direction

Menu Style

Cpanel

Sairaankuljettajan yövuorossa nukutaan jos ehditään

Pahinta on sairaankuljettaja Shimal Yousifin mukaan "koiranuni", jota ehtii nukkua vain pienissä pätkissä hälytystehtävien välillä.

yotyobanneri

Turkulainen ensihoitajaopiskelija Shimal Yousif työskentelee opintojensa ohella sairaankuljettajana Salon Sairaankuljetus Ky:ssä. Hänellä on tällä kertaa edessään 14-tuntinen yövuoro, joka alkaa kello kuusi sunnuntai-illalla ja päättyy kahdeksalta seuraavana aamuna. Hän myös ajaa noin 60 kilometrin matkan Saloon ja takaisin.

"Yleensä olen mieluummin hieman väsyneenä kuin että vedän unirytmini aivan sekaisin."

Yövuorossa Shimalilla on työparinaan Sofia Ahtineva, joka on sairaankuljettajana vakituisesti. Työvuoro alkaa aina ambulanssin tarkistuksella. Auton kunto, kalusto ja sairaanhoitovälineet ovat aina työparin vastuulla.

Kun auton kunnossapito, lomakkeiden täyttäminen ja muut yleiset velvollisuudet on hoidettu, aikaa kulutetaan asemalla valmiustilassa. Aseman taukohuoneessa keskustelu kääntyy sairaankuljettajan työvuoroihin, työn luonteeseen ja epäsäännöllisiin ruokailuaikoihin.

"Oikeastaan synnytykset ovat ainoa iloinen tapahtuma, johon meidät hälytetään."

Kello alkaa lähestyä yhtätoista illalla. Suurin osa yövuorolaisista jo käynyt nukkumaan. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä on tällä kertaa suhteellisen hiljaista.

Shimalin ja Sofian vuoron ensimmäinen hälytystehtävä tulee aamulla noin kello 04.45. Suurin osa kaikista tehtävistä tulee hätäkeskuksesta, mutta tällä kertaa hälytys on tullut turvapuhelimen kautta. Turvapuhelimista on apua esimerkiksi yksin asuville pitkäaikaissairaille, jotka tarvitsevat apua hädän keskellä.

"Suurin osa hälytyksistä liittyy tavalla tai toisella vanhuksiin."

Shimal ja Sofia palaavat toiselta työkeikaltaan takaisin noin kello 07.32. Asemalla heräillään jo uuteen päivään. Osa seuraavan vuoron työntekijöistä on jo saapunut paikan päälle vapauttamaan edelliset. Shimal vaihtaa työkamppeet arkivaatteisiin ja lähtee ajamaan takaisin Turkuun. Hänellä on edessään vielä kokonainen päivä koulussa.

"Sen verran sain nukuttua, ettei tarvitse ainakaan mennä päiväunille."

Juttusarjan seuraavassa osassa selvitetään, millaista työturvallisuus on yöllä päivätöihin verrattuna.

"Osa ei sopeudu yövuoroihin juuri ollenkaan"

Samalta kirjoittajalta:

Add your comment

Your name:
Your email:
Subject:
Comment:

TUAS_LogoSize