Tutkamedia

Uudet suurvallat uhkaavat kansainvälisiä pelisääntöjä

"Uusien suurvaltojen tavoitteena saattaa olla kansainvälisen järjestelmän horjuttaminen asettumalla yhteisiä linjauksia vastaan”, Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen sanoo.

Esimerkkejä uusista tai tulevista suurvalloista ovat Kiina, Intia ja Latinalaisen Amerikan valtiot.

Merkkejä yhteistein pelisääntöjen horjumisesta on Tiilikaisen mukaan jo nähtävissä.

”Kansainvälisen yhteistyön heikentyminen näkyi hyvin konkreettisesti viime viikolla Kiinan ja Venäjän kaataessa veto-oikeudellaan Syyrian levottomuudet tuomitsevan päätöslauselman YK:n turvallisuusneuvostossa. En voi sanoa varmasti, mutta luulen, että yksi Kiinan motiiveista oli Yhdysvaltojen arvovallan horjuttaminen YK:ssa”, Tiilikainen arvioi.

Kiina on jo noussut maailman mahtivaltioiden joukkoon. Mikäli sen rinnalle nousee muita valtioita, joilla on voimaa toteuttaa omanlaistaan ulkopolitiikkaa, nykymuotoinen kansainvälinen järjestelmä on uhattuna.

Suomen EU:n rintamassa

Mikäli kansainvälinen järjestelmä keikahtaa päälaelleen, seuraukset vaikuttavat luonnollisesti Suomenkin ulkopolitiikkaan.

”Pienten valtioiden, kuten Suomen kannalta yhteinen kansainvälinen järjestelmä on pääsääntöisesti ollut hyvä asia. Se on mahdollistanut rauhanomaisen toiminnan matalla profiililla, mikä näyttäisi sopivan Pohjoismaiden mentaliteettiin erinomaisesti”, Tiilikainen toteaa.

Suomi on pyrkimässä ensi syksynä YK:n turvallisuusneuvoston osa-aikaiseksi jäseneksi. Suomi on aiemmin ollut neuvoston jäsenenä kahdesti.

”Jos Suomi pääsisi YK:n turvallisuusneuvoston jäseneksi, se merkitsisi sitä, että Suomelta odotettaisiin erityistä valppautta ja kantoja sellaisissakin asioissa, jotka eivät maantieteellisesti kosketa meitä läheisesti”, Tiilikainen sanoo.

Suomi voisi esittää neuvoston jäsenenä myös aivan omia näkemyksiään. Suomen ajamat päätökset eivät kuitenkaan lähtökohtaisesti voi olla ristiriidassa Euroopan Unionin linjausten kanssa.

”Omia painotuksia saa toki olla, kunhan ne ovat EU:n suurten linjojen mukaisia. Täysin omaleimaisia linjauksia Suomi ei EU:n jäsenenä oikein voi tehdä”, Tiilikainen kiteyttää.

Rauhanvälittäjän paikka auki

Suomesta on koko itsenäisen historiansa aikana levinnyt ulkomaille kuva sovittelevana valtiona.

Näkemys juontaa juurensa vuoden 1975 ETYK-huippukokoukseen ja muun muassa presidentti Martti Ahtisaaren ja valtioneuvos Harri Holkerin työhön merkittävissä kansainvälisissä rauhavälitystehtävissä.

Suomen vahvuus kansainvälisen politiikan kentällä saattaisikin piillä rauhanvälityksen mallivaltiona.

”Meillä on edellytyksiä merkittäväksi rauhavälittäjävaltioksi. Välillä Suomessa ollaan asian suhteen kenties liiankin vaatimattomia. Meidän edustajiamme on nimitetty merkittäviin virkoihin ilman minkäänlaista markkinoimista. Niin vain on käynyt. Ehkä pyrkimystä rauhanvälittäjän roolia kohti saisi olla enemmän. Se on Pohjoismaiden perinteinen vahvuus”, Tiilikainen toteaa.